Siirry pääsisältöön

Marseljeesi

Musta tuntuu, että runous on kuin kynttilä.

Mieti nyt. 

Joku sytyttää kynttilän ja sen liekki alkaa lepattaa. 

Just niin kuin runotkin parhaimmillaan alkavat lepattaa sydänalassa, kynttilän liekki lepattaa

kynttilässä, sen sydämessä. 

Runot lämmittävät ja lohduttavat. 

Niissä on kaikki tunteet ja ne voivat olla vaarallisiakin niin kuin liekit päästessään irti kynttilästä tai niiden tarttuessa vieressä oleviin, liekkiä odottaviin kynttilöihin, jotka voivat muuttaa maailmaa tai tuhota sen. 

Niin kuin joku vallankumous. Kansojen ylle voi nousta kaikkia yhdistävä laulu.

Mutta mitäs jos sataa vettä tai ei vaan ole stidejä?

No silloin ei tuli pala mutta joku voi silti kirjoittaa runon joka sytyttää.



--




Kommentit

  1. Niin totta, kirjoita runo, joka sytyttää, runo, joka koskettaa, runo, joka lohduttaa.

    VastaaPoista
  2. Totta - runot lämmittävät ja lohduttavat. Ne ovat sielunruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ruokkii nälkäisen sielun mutta ei niillä pitkälle lennellä :-)

      Poista
  3. Runolla on voimaa vaikuttaa sekä hyvään että pahaan oloon.

    VastaaPoista
  4. Minä voin sanoa etten tunne/ole koskaan tullut sinuiksi runon kanssa ainakaan laajemmassa määrin. Pelkäänkö että se koskettaa liikaa..ehkä. Ylväitä sanoja tässä runossasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sini. Ehkä ei vaan ole vielä osunut kohdallesi sitä oikeaa tekstiä. Se voi tapahtua milloin tahansa, silloin kun sitä vähiten odottaa, kenties

      Poista
  5. Runot ovat aina olleet minulle tärkeitä, aika pienestä pitäen. Tykkään "yksinkertaisesta", en sanoilla diivailevasta runoudesta. "Just niin kuin runotkin parhaimmillaan alkavat lepattaa sydänalassa, kynttilän liekki lepattaa

    kynttilässä, sen sydämessä." - Hienosti sanottu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen lopulta lukenut hyvin vähän runoutta. Kirjoitan kyllä itse. Jaan kanssasi ajatuksen yksinkertaisesta runoudesta. Parhaimpien runojen on avauduttava ilman ensyklopedioita ja monen päivän phdintoja. Paras runo iskee heti kuin nyrkki vasten kasvoja :-)

      Poista
  6. Marseljeesin sanat paljastavat sen kipeän tosiasian, että kun tarpeeksi paljon ja kauan on tehty väärin, tehdään usein lisää väärin, jotta tilanne korjautuisi. Kaiken sen keskellä runous voi pitää yllä ihmisyyden parempaa puolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä toivossa on hyvä elää, näinä levottomina aikoina. Saakeli että Mummoparkaa nyppii tämä ihmiskunnan aaltoilu. Luulis että olis jo sen verran järkeä nuppiin kertynyt että osaisimme elää rauhassa ja lähimmäistämme rakastaen ja luontoa kunnioittaen. Saakeli!

      Poista
  7. Hieno sanoma runossasi, tykkäsin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummoparka ilahtui niin, että ryysti kahvit esiliinalle! Kiitos

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos jos jätät kommentin. Pyrin vastaamaan aina ja jätän jälkiä myös omaan blogiisi kunhan keinumiselta ja kiikkumiselta ehdin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SILMÄPELIÄ

  Virtanen ei saanut naisesta silmiään irti. Sinne, minne nainen kulki, sinne menivät myös Virtasen silmät. Molemmat. Ne olivat painautuneet naiseen niin, että vaikka Virtanen ravisti päätään puolelta toiselle, silmät eivät liikahtaneetkaan.   Virtasen oli pakko ottaa kätensä avuksi. Hän tarttui silmiinsä molemmin käsin. Vasemmalla kädellä vasempaan silmään ja oikealla oikeaan. Hyvän otteen saatuaan Virtanen veti, mutta silmät eivät irronneet.   Kun Virtanen otti molemmilla käsillään kiinni yhdestä silmästä, alkoi silmä liikahdella ja irrota. Anteeksi, Virtanen sanoi naiselle. Tämä voi nyt vähän vihlaista. Sitten Virtanen repäisi silmänsä irti naisen iholta. Nainen kirkaisi. Virtanen hymyili ja sanoi olevansa Virtanen. Vappu, vastasi nainen hämmentyneenä. --- Susupetalin ylläpitämän Krapu-kirjoitushaasteen vastaus 27.4. Haastesana : Vappu. 100 sanaa miten vaan.

Yllätti

Näköjään tässä kävi nyt näin. Ei tässä mitään suurempaa hätää ole. Aika hirveää kyllä ja tuntuu pahalta.  Mutta otetaan rauhallisesti.  Jalat liikkuvat, kädet liikkuu. Kukaan ei ole kuollut eikä mitään hajonnut. Sydän takoo rintaan kyllä ja henki on loppua mutta ei suurempia. Ei voi mitään. Elämä heittelee, ajatteli Virtanen ja pyöritteli päätään, joka olikin kuin pyörremyrskyn jäljiltä.  Molemmat hiukset sojottivat kaikkiin ilmansuuntiin.  Virtanen vaihtoi jalkaansa, jonka seurauksena ylävartalon paino alkoi siirtyä lanteen toiselle lonkalle. Sekin jo helpotti. Virtanen katsoi kaukaisuuteen, joka sijaitsi jossain Prisman parkkipaikan ja taivaalta roikkuvien pilvien välimaastossa. Sori, Virtanen sanoi puhelimeen. Olen nyt vähän pahassa paikassa. Kirjoitushaaste, jota ylläpitää Susupetal. Tällä kerralla aiheena oli tasan sadan sanan teksti jonka alku on ”näköjään tässä kävi nyt näin”.

KIIRETTÄ PITÄÄ

Maantie kulki kaupungin laitamilta kohti etelää. Ei mutkia matkassa. Se oli asvaltoitu 1960-luvulla ja kaipasi korjausta mutta vähäisen liikenteen vuoksi sitä ei koskaan korjattu.  Siinä se silti oli ja sitä pitkin pystyi kulkemaan. Sen pinta oli halkeillut ja muistutti rapeaksi paistetun ruislimpun pintaa. Syvistä railoista pisti esiin vaaleampaa hiekkaa ja soraa. Tien laitaan oli kuivunut sammakko, jonka pinnalla ahersi kaksi muurahaista. Koska tie oli kuin viivoittimella vedetty se näytti matkaavan kaukana edessä ja kapenevan koko ajan niin, että tie katosi pieneen mustaan pisteeseen taivaanrannassa.  Virtanen jatkoi matkaansa. Pitäisi olla kymmenen päivän kuluttua Roomassa, se mietti.  Että ehtiikö sittenkään. -- Kirjoitushaaste, 100 sanaa aiheesta Maantie. Haastetta ylläpitää Susupetal