Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella virtanen merkityt tekstit.

SILMÄPELIÄ

  Virtanen ei saanut naisesta silmiään irti. Sinne, minne nainen kulki, sinne menivät myös Virtasen silmät. Molemmat. Ne olivat painautuneet naiseen niin, että vaikka Virtanen ravisti päätään puolelta toiselle, silmät eivät liikahtaneetkaan.   Virtasen oli pakko ottaa kätensä avuksi. Hän tarttui silmiinsä molemmin käsin. Vasemmalla kädellä vasempaan silmään ja oikealla oikeaan. Hyvän otteen saatuaan Virtanen veti, mutta silmät eivät irronneet.   Kun Virtanen otti molemmilla käsillään kiinni yhdestä silmästä, alkoi silmä liikahdella ja irrota. Anteeksi, Virtanen sanoi naiselle. Tämä voi nyt vähän vihlaista. Sitten Virtanen repäisi silmänsä irti naisen iholta. Nainen kirkaisi. Virtanen hymyili ja sanoi olevansa Virtanen. Vappu, vastasi nainen hämmentyneenä. --- Susupetalin ylläpitämän Krapu-kirjoitushaasteen vastaus 27.4. Haastesana : Vappu. 100 sanaa miten vaan.

MUSTIKKAPAIKKA

Virtanen näki mustikan jo kaukaa mutta hieraisi kuitenkin varmuuden vuoksi silmiään ja katsoi uudestaan. Kyllä se on mustikka!  Takuulla. Virtanen asteli eteenpäin. Aurinko porotti puiden välistä ja hyttynen kiersi korvasta korvaan. Kun ininä loppui Virtanen mätkäisi kämmenellään oikean korvansa tienoota ja sai hyttysen hengiltä. Sen ruumis oli murskana, katkenneet jalat sojottivat eri suuntiin. Hyttysen veri oli kirkkaan punaista. Virtasen sormenpäät olivat mustikoista sinisenmustat.   Virtanen pyyhkäisi kätensä puhtaammaksi housujensa reiteen ja nosti katseensa takaisin kohti aiemmin havaitsemaansa mustikkaa. Siellä se kimalteli polun päässä kuin Inkojen kulta. Virtanen kiirehti mutta huomasi samalla silmäkulmassaan nopeasti lähestyvän hahmon. Naapurin ukko! Virtanen pisti juoksuksi. --- Krapu, kirjoitushaaste jota ylläpitää Susupetal.  Tänään haasteena alla oleva kuva (copyright Cara).  100 sanaa, tyyli vapaa.

HELPOTUS

    Penkissä oli sellainen ominaisuus, että kun siihen istui, ei siitä päässyt irti. Jos nousikin seisomaan, jäi penkki takapuoleen kiinni eikä irronnut. Vaikka kuinka hetkutti ja ravisti takapuoltaan, heilui penkki mukana.   Virtanen siihen istui, kun ei tiennyt.   Ei hän mikään ääliö ollut vaikka siksi haukuttiinkin, kun Virtanen kulki kaupungin kaduilla penkki takapuolessaan.   Tästä on jo kuukausia, Virtanen sanoi istuessaan penkillään pienessä puistikossa kaupungin laidalla. Tällaista elämäni nyt on, Virtanen täydensi, turha sitä vastaan on taistella.   Et ole kokeillut housuja vaihtaa? Sanoin.   Virtanen säpsähti kuin kylmä tuuli olisi puhaltanut hänen lävitseen.   Avasi vyönsä, pudotti housunsa ja juoksi helpottuneena pois pakarat välkkyen. --- SusuPetal ylläpitää kirjoitushaastetta intternetsissä. 100 sanaa annetusta aiheesta. Tällä viikolla haastesanoina olivat: Penkki Tuuli Ääliö