Siirry pääsisältöön

MUSTIKKAPAIKKA



Virtanen näki mustikan jo kaukaa mutta hieraisi kuitenkin varmuuden vuoksi silmiään ja katsoi uudestaan.

Kyllä se on mustikka! 

Takuulla.

Virtanen asteli eteenpäin.

Aurinko porotti puiden välistä ja hyttynen kiersi korvasta korvaan.

Kun ininä loppui Virtanen mätkäisi kämmenellään oikean korvansa tienoota ja sai hyttysen hengiltä. Sen ruumis oli murskana, katkenneet jalat sojottivat eri suuntiin. Hyttysen veri oli kirkkaan punaista. Virtasen sormenpäät olivat mustikoista sinisenmustat.  Virtanen pyyhkäisi kätensä puhtaammaksi housujensa reiteen ja nosti katseensa takaisin kohti aiemmin havaitsemaansa mustikkaa.

Siellä se kimalteli polun päässä kuin Inkojen kulta.

Virtanen kiirehti mutta huomasi samalla silmäkulmassaan nopeasti lähestyvän hahmon.

Naapurin ukko!

Virtanen pisti juoksuksi.




---

Krapu, kirjoitushaaste jota ylläpitää Susupetal. 

Tänään haasteena alla oleva kuva (copyright Cara). 

100 sanaa, tyyli vapaa.







Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

  1. SusuPetal6. huhtikuuta 2025 klo 2.12

    Luulenpa, että Virtanen ehtii kampittaa naapurin ukon!

    Korvasta korvaan inisevät hyttyset ovat kuolonsa ansainneet.

    VastaaPoista
  2. Cara6. huhtikuuta 2025 klo 2.50

    Kumpikohan sai mustikan!

    VastaaPoista
  3. AilaKaarina6. huhtikuuta 2025 klo 4.37

    Hitsin hyttyset! Veikkaan, että Virtanen häiriötekijästä huolimatta sai mustikkansa.

    VastaaPoista
  4. Päivi6. huhtikuuta 2025 klo 12.05

    Osuvasti kuvattu mustikkaretki 😄👍

    VastaaPoista
  5. sini7. huhtikuuta 2025 klo 3.01

    Olin varma että Virtanen aiheutti itselleen vamman kun noin läpsii itseään...mutta itikka pääsi vain hengestään..🤣

    VastaaPoista
  6. Oriolus7. huhtikuuta 2025 klo 6.43

    Olipas se erikoinen mustikka, kun siitä piti ihan kisailla! Ja joo, mustikat ja hyttyset liittyvät läheisesti toisiinsa :o)

    VastaaPoista
  7. pasanen7. huhtikuuta 2025 klo 8.23

    Vähiin on mustikatkin käyneet, kun viimeisestä jo kilpaillaan...:-).

    VastaaPoista
  8. aimarii8. huhtikuuta 2025 klo 9.32

    Kai Virtanen sentään kilpajuoksun voitti ja sai mustikan suuhunsa.Kyllä marjapaikoista ihan oikeasti kiistellään, tosin marjavuosina niitä löytyy, kun jaksaa marjastaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos jos jätät kommentin. Pyrin vastaamaan aina ja jätän jälkiä myös omaan blogiisi kunhan keinumiselta ja kiikkumiselta ehdin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oil on canvas

  Varpusten lukumäärä on romahtanut, sanoi Naapurin ukko. Ei täällä pihamaalla tapaa enää kuin harakoita, se jatkoi ja otti leveämmän haara-asennon ja paremman otteen siveltimestään jolla se sitten laveerasi taivasta. Taulun etualalle se oli luonnostellut varpusen henkitoreisiin ja taivaalle putoavat kyyneleet. Naapurin ukko kuivasi silmäkulmansa kämmenen syrjään ja nyyhkäisi, että vain vahvimmat selviävät. Että varpunen on liian heikko kilpailija tässä elämänmuotojen ja yhteiskuntien armottomassa taistelussa.  Harakat alkoivat nauraa omenapuun oksalla. Ne keinuttelivat ja keikuttelivat kehoaan ja pyrstöään niin kuin harakoilla on tapana.  Onpa sentään harakoita, tuumasi Naapurin ukko, veti viimeiset siveltimen vedot ja signeerasi taulun sen oikeaan alakulmaan.
15 kommenttia
Lue lisää

Marseljeesi

Musta tuntuu, että runous on kuin kynttilä. Mieti nyt.  Joku sytyttää kynttilän ja sen liekki alkaa lepattaa.  Just niin kuin runotkin parhaimmillaan alkavat lepattaa sydänalassa, kynttilän liekki lepattaa kynttilässä, sen sydämessä.  Runot lämmittävät ja lohduttavat.  Niissä on kaikki tunteet ja ne voivat olla vaarallisiakin niin kuin liekit päästessään irti kynttilästä tai niiden tarttuessa vieressä oleviin, liekkiä odottaviin kynttilöihin, jotka voivat muuttaa maailmaa tai tuhota sen.  Niin kuin joku vallankumous. Kansojen ylle voi nousta kaikkia yhdistävä laulu. Mutta mitäs jos sataa vettä tai ei vaan ole stidejä? No silloin ei tuli pala mutta joku voi silti kirjoittaa runon joka sytyttää. --
16 kommenttia
Lue lisää

KIIRETTÄ PITÄÄ

Maantie kulki kaupungin laitamilta kohti etelää. Ei mutkia matkassa. Se oli asvaltoitu 1960-luvulla ja kaipasi korjausta mutta vähäisen liikenteen vuoksi sitä ei koskaan korjattu.  Siinä se silti oli ja sitä pitkin pystyi kulkemaan. Sen pinta oli halkeillut ja muistutti rapeaksi paistetun ruislimpun pintaa. Syvistä railoista pisti esiin vaaleampaa hiekkaa ja soraa. Tien laitaan oli kuivunut sammakko, jonka pinnalla ahersi kaksi muurahaista. Koska tie oli kuin viivoittimella vedetty se näytti matkaavan kaukana edessä ja kapenevan koko ajan niin, että tie katosi pieneen mustaan pisteeseen taivaanrannassa.  Virtanen jatkoi matkaansa. Pitäisi olla kymmenen päivän kuluttua Roomassa, se mietti.  Että ehtiikö sittenkään. -- Kirjoitushaaste, 100 sanaa aiheesta Maantie. Haastetta ylläpitää Susupetal
12 kommenttia
Lue lisää