Musta tuntuu, että runous on kuin kynttilä.
Mieti nyt.
Joku sytyttää kynttilän ja sen liekki alkaa lepattaa.
Just niin kuin runotkin parhaimmillaan alkavat lepattaa sydänalassa, kynttilän liekki lepattaa
kynttilässä, sen sydämessä.
Runot lämmittävät ja lohduttavat.
Niissä on kaikki tunteet ja ne voivat olla vaarallisiakin niin kuin liekit päästessään irti kynttilästä tai niiden tarttuessa vieressä oleviin, liekkiä odottaviin kynttilöihin, jotka voivat muuttaa maailmaa tai tuhota sen.
Niin kuin joku vallankumous. Kansojen ylle voi nousta kaikkia yhdistävä laulu.
Mutta mitäs jos sataa vettä tai ei vaan ole stidejä?
No silloin ei tuli pala mutta joku voi silti kirjoittaa runon joka sytyttää.
--
Niin totta, kirjoita runo, joka sytyttää, runo, joka koskettaa, runo, joka lohduttaa.
VastaaPoistaHienoa ajattelua runoudesta.
VastaaPoistaTotta - runot lämmittävät ja lohduttavat. Ne ovat sielunruokaa.
VastaaPoistaRunolla on voimaa vaikuttaa sekä hyvään että pahaan oloon.
VastaaPoistaMinä voin sanoa etten tunne/ole koskaan tullut sinuiksi runon kanssa ainakaan laajemmassa määrin. Pelkäänkö että se koskettaa liikaa..ehkä. Ylväitä sanoja tässä runossasi.
VastaaPoistaMinä voin sanoa etten tunne/ole koskaan tullut sinuiksi runon kanssa ainakaan laajemmassa määrin. Pelkäänkö että se koskettaa liikaa..ehkä. Ylväitä sanoja tässä runossasi.
VastaaPoistaRunot ovat aina olleet minulle tärkeitä, aika pienestä pitäen. Tykkään "yksinkertaisesta", en sanoilla diivailevasta runoudesta. "Just niin kuin runotkin parhaimmillaan alkavat lepattaa sydänalassa, kynttilän liekki lepattaa
VastaaPoistakynttilässä, sen sydämessä." - Hienosti sanottu <3
Marseljeesin sanat paljastavat sen kipeän tosiasian, että kun tarpeeksi paljon ja kauan on tehty väärin, tehdään usein lisää väärin, jotta tilanne korjautuisi. Kaiken sen keskellä runous voi pitää yllä ihmisyyden parempaa puolta.
VastaaPoista