Aamulla ennen junaan juoksua soitin luonnolle ja tilasin pätkän auringon lämmittämää metsäautotietä, viserrystä, surinaa ja päiväperhosten lepatusta.
Minimitilaus on kuulemma 3 kilometriä tai yksi täysi tunti.
Puolen tunnin pätkiä ei kannata toimittaa taloudellisten seikkojen vuoksi.
En ymmärrä, intin. Eikö olisi parempi myydä juuri näitä lyhyitä jaksoja nykykiireisille ihmisille, tulisi volyymia!
Alkuinvestoinnit olisivat hurjat, vastasi luonto. Ja saisi varautua suuriin tappioihin ensimmäisinä kuukausina ja markkinoidakin pitäisi. Pikkulintujen ja pörriäisten palkkataso on noussut ja niitä tarvittaisiin lisääkin metsäteiden varsille isommista linnuista puhumattakaan. Haukat ja korpit eivät kasva puussa!
Entäpä tuulen suhina, pöly metsäautotien autereessa, auringon säteet vihreällä sammaleella. Entä äkkiä rasahtava pensas tien vierellä, pakenevan käärmeen yltä putoava kepeä oksa, entä metsän tuoksu ja tummuus, minä yritin vielä.
Kaikki maksaa kultaseni, luonto vastasi hellästi, elämme kovia aikoja.
Mutta eikö juuri siksi, sinnittelin, edes pieneksi hetkeksi jollekin pienelle metsäkaistaleelle, jätetään linnut pois ja muut eläimet.. tai joku pieni perhonen edes ja tuulessa suhisevia puita?
Luonto tuskin hengitti luurin toisessa päässä.
Pian sen jälkeen puhelu katkesi.
Luonto pahastui, häntä kun ei pieni maanmatonen määräile, toiveita voi esittää kohtuudella mutta niilläkin on vissi rajansa. Piste.
VastaaPoista