Siirry pääsisältöön

Appelsiineja!


Virtanen ei voinut sietää appelsiineja.

Räikeitä ja kirpeitä.

Sattuu silmiin ja suuhun samaan aikaan ja sormet liimaantuvat toisiinsa. Sitten se valkoinen ketto hedelmälihan päällä, jolle ei ole mitään käyttöä tai tarkoitusta. Jumalat ovat sen sinne liimanneet kädellisten kiusaksi. Kädettömät imaisevat ne suuhun kokonaisina niin eivät huomaa tällaisia appelsiineihin liittyviä negatiivisia seikkoja, tuumiskeli Virtanen, jolla oli appelsiinien kanssa toinenkin ongelma.

Virtanen oli nimittäin voittanut appelsiinit arpajaisissa eikä tiennyt mitä niille tehdä.

Appelsiineja oli kymmeniä, ellei satoja.

Virtanen raapi päätään.

Otti appelsiinin käteensä, avasi ikkunan ja huusi ohikulkijoille.

Ota koppi!

Siellä lentelivät appelsiinit hämäläisen pikkukaupungin kadulla 

kuin pienet auringot pimenevään iltaan.

 

 



---------

Kirjoitushaaste, Krapu, jota ylläpitää Susupetal.

Tällä viikolla haasteena kirjoittaa kuvasta mitä vaan.

100 sanaa.




Kommentit

  1. Olen hiukka samoilla linjoilla Virtasen kanssa. Appelsiinien kuoriminen ei vaan suju, hedelmämehu repii ihon sormenpäistä, sattuu, sattuu. Niinpä en koskaan osta appelsiineja ellei joku kuori niitä minulle.
    Ei ole kuorinut.

    Toivottavasti porukka saa kopit, etteivät appelsiinit tainnuta kadulle.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä Virtasen ja Susun kanssa, ikinä en osta appelsiineja kun en jaksa kuoria. Ostan siis mandariineja/satsumia/klementiinejä..jotain noista kun en erota heitä toisistaan! -)
    On tämä niin vaikeaa...-D

    VastaaPoista
  3. En ole appelsiinien ystävä minäkään. En syö edes mandariineja.
    Virtanen keksi hyvän tavan päästä niistä eroon!

    VastaaPoista
  4. Mulle maistuvat ja jos jostain satsista ei irtoa kuori, puristan ne mehuksi. Olisinpa sattunut Virtasen juttusille, niin olis aplareille tullut käyttöä.

    VastaaPoista
  5. No hyvä jos kelpasivat muille, etteivät hukkaan menneet.

    VastaaPoista
  6. Heh, hauskasti kirjoitettu varsinkin loppu " kuin pienet auringot pimenevään iltaan"😂 itse en tykkää ollenkaan appelsiineista enkä sitrushedelmistä, voisin heitellä muille.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos jos jätät kommentin. Pyrin vastaamaan aina ja jätän jälkiä myös omaan blogiisi kunhan keinumiselta ja kiikkumiselta ehdin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oil on canvas

  Varpusten lukumäärä on romahtanut, sanoi Naapurin ukko. Ei täällä pihamaalla tapaa enää kuin harakoita, se jatkoi ja otti leveämmän haara-asennon ja paremman otteen siveltimestään jolla se sitten laveerasi taivasta. Taulun etualalle se oli luonnostellut varpusen henkitoreisiin ja taivaalle putoavat kyyneleet. Naapurin ukko kuivasi silmäkulmansa kämmenen syrjään ja nyyhkäisi, että vain vahvimmat selviävät. Että varpunen on liian heikko kilpailija tässä elämänmuotojen ja yhteiskuntien armottomassa taistelussa.  Harakat alkoivat nauraa omenapuun oksalla. Ne keinuttelivat ja keikuttelivat kehoaan ja pyrstöään niin kuin harakoilla on tapana.  Onpa sentään harakoita, tuumasi Naapurin ukko, veti viimeiset siveltimen vedot ja signeerasi taulun sen oikeaan alakulmaan.

Marseljeesi

Musta tuntuu, että runous on kuin kynttilä. Mieti nyt.  Joku sytyttää kynttilän ja sen liekki alkaa lepattaa.  Just niin kuin runotkin parhaimmillaan alkavat lepattaa sydänalassa, kynttilän liekki lepattaa kynttilässä, sen sydämessä.  Runot lämmittävät ja lohduttavat.  Niissä on kaikki tunteet ja ne voivat olla vaarallisiakin niin kuin liekit päästessään irti kynttilästä tai niiden tarttuessa vieressä oleviin, liekkiä odottaviin kynttilöihin, jotka voivat muuttaa maailmaa tai tuhota sen.  Niin kuin joku vallankumous. Kansojen ylle voi nousta kaikkia yhdistävä laulu. Mutta mitäs jos sataa vettä tai ei vaan ole stidejä? No silloin ei tuli pala mutta joku voi silti kirjoittaa runon joka sytyttää. --

KIIRETTÄ PITÄÄ

Maantie kulki kaupungin laitamilta kohti etelää. Ei mutkia matkassa. Se oli asvaltoitu 1960-luvulla ja kaipasi korjausta mutta vähäisen liikenteen vuoksi sitä ei koskaan korjattu.  Siinä se silti oli ja sitä pitkin pystyi kulkemaan. Sen pinta oli halkeillut ja muistutti rapeaksi paistetun ruislimpun pintaa. Syvistä railoista pisti esiin vaaleampaa hiekkaa ja soraa. Tien laitaan oli kuivunut sammakko, jonka pinnalla ahersi kaksi muurahaista. Koska tie oli kuin viivoittimella vedetty se näytti matkaavan kaukana edessä ja kapenevan koko ajan niin, että tie katosi pieneen mustaan pisteeseen taivaanrannassa.  Virtanen jatkoi matkaansa. Pitäisi olla kymmenen päivän kuluttua Roomassa, se mietti.  Että ehtiikö sittenkään. -- Kirjoitushaaste, 100 sanaa aiheesta Maantie. Haastetta ylläpitää Susupetal