Siirry pääsisältöön

Hyökkäys on paras puolustus

 

Näinä levottomina maailmanpolitiikan aikoina kun suuret ovat taas alkaneet syödä pienempiään, pidimme Naapurin ukon kanssa hätäkokouksen ja päätimme, että se on loppu nyt. 

Hyökkäys on paras puolustus, totesimme yhteisessä loppulausumassa jonka julkaisimme kansainväliselle lehdistölle aiemmin tänään.

Loppulausuman mukaan suoritamme yleisen liikekannallepanon yhteisesti Baltian, Puolan ja Ukrainan kanssa. Keräämme kaiken raudan joka nurkista löytyy ja suoritamme väkevän offensiivin ja työnnämme venäjän rajat kauemmaksi itään. 

Kaivamme uudelle rajalle syvän ja leveän vallihaudan joka ulottuu Vienanmereltä Kaspian meren eteläosiin. 

Urheat sissijoukkomme sijoittavat rajalle etanapommeja jotka räjähtäessään irrottavat koko hemmetin Venäjän Euroopasta. 

Räjähdyksiä seuraavissa maanjäristyksissä Venäjä irtoaa myös Aasiasta ja alkaa ajelehtia kohti merta.

Jossain Tyynellä valtamerellä se törmäilee jäävuoriin ja myrskyihin sillä seurauksella että hajoaa lopulta pieniksi saariksi keskelle ei mitään.

Ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu tuhoaa lopulta tämän onnettoman maan rippeet hukuttamalla ne hiljalleen nousevien aaltojen alle.

Yhdysvallat onnistuu näistä muutaman pienen saaren pelastamaan ja hinaakin ne sitten Kalifornian rannikolle lomaparatiiseiksi ja hengissä säilyneiden venäläisten reservaatiksi liitettyään ne ensin itseensä uusina osavaltioina.

Siellä missä Venäjä ennen sijaitsi, on tällä hetkellä vain puhdasta, kirkasta vettä.








Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos jos jätät kommentin. Pyrin vastaamaan aina ja jätän jälkiä myös omaan blogiisi kunhan keinumiselta ja kiikkumiselta ehdin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oil on canvas

  Varpusten lukumäärä on romahtanut, sanoi Naapurin ukko. Ei täällä pihamaalla tapaa enää kuin harakoita, se jatkoi ja otti leveämmän haara-asennon ja paremman otteen siveltimestään jolla se sitten laveerasi taivasta. Taulun etualalle se oli luonnostellut varpusen henkitoreisiin ja taivaalle putoavat kyyneleet. Naapurin ukko kuivasi silmäkulmansa kämmenen syrjään ja nyyhkäisi, että vain vahvimmat selviävät. Että varpunen on liian heikko kilpailija tässä elämänmuotojen ja yhteiskuntien armottomassa taistelussa.  Harakat alkoivat nauraa omenapuun oksalla. Ne keinuttelivat ja keikuttelivat kehoaan ja pyrstöään niin kuin harakoilla on tapana.  Onpa sentään harakoita, tuumasi Naapurin ukko, veti viimeiset siveltimen vedot ja signeerasi taulun sen oikeaan alakulmaan.

Marseljeesi

Musta tuntuu, että runous on kuin kynttilä. Mieti nyt.  Joku sytyttää kynttilän ja sen liekki alkaa lepattaa.  Just niin kuin runotkin parhaimmillaan alkavat lepattaa sydänalassa, kynttilän liekki lepattaa kynttilässä, sen sydämessä.  Runot lämmittävät ja lohduttavat.  Niissä on kaikki tunteet ja ne voivat olla vaarallisiakin niin kuin liekit päästessään irti kynttilästä tai niiden tarttuessa vieressä oleviin, liekkiä odottaviin kynttilöihin, jotka voivat muuttaa maailmaa tai tuhota sen.  Niin kuin joku vallankumous. Kansojen ylle voi nousta kaikkia yhdistävä laulu. Mutta mitäs jos sataa vettä tai ei vaan ole stidejä? No silloin ei tuli pala mutta joku voi silti kirjoittaa runon joka sytyttää. --

Lähimmäiset

Mitähän toikin tossa mumisee.  Ihme tyyppi. Menis töihin. Onneton.  Vaimo jätti. Lapsi kuoli. Paksusuoli. Pakkoko sen tossa vieressä. Yksin minäkin olen. Mutta ei tiiä.  Ei katso silmiin. Mä vilkaisen. Rahat loppu. Heiluttelee polvia. Mitä.  Lähtis pois. Kamalan levoton. Kengät ihan märät. Kauhee lätäkkö. Fleda ihan rasvane.  Ehkä se venaa jotain. Vai onks se istunu tässä koko päivän. Onhan se hirveetä jos ei oo oikeesti ketää. Kamalan kylmää.  Spurguja ei oo enää. Ne on kaikki kuolleet. Nyt on paljon muuta.  Ärsyttävää. Pakko kuunnella. Sen rotsikin rahisee. Mitä se nyt.  Lähteeks se. Jes. Sinne meni.  Saakeli.  Sen pipo jäi.  Mä huudan..