Siirry pääsisältöön

Rita Hayworth

 

 

Olisipa kerrankin maailmassa rauha.

Liikkumaton tila.

Still-kuva.

Joku, joka maalaisi maailmankuvan kauniimmaksi ja rakastavammaksi.

Voisi jättää tämän kaiken vain taputtamalla kätensä yhteen ja astumalla maisemaan

kuin tauluun.

Kaikki mikä tapahtuu, on totta. Ei pahaa unta ole olemassakaan.

Olisipa toivoa päästä pakoon.

Vain yksi ihmeellinen kuva jolla olisi ihmeellinen vetovoima.

Olisipa joku, joka viekoittelisi meidät oikealle tielle.

Paljastaisi olkapäänsä mutta kutsuisi viisaudellaan, että tule ihmiskunta.

Tätä tietä.

Tänne, olkaa hyvät.

Jättäkää musta sielunne oven ulkopuolelle, ette tarvitse sellaista enää.

Mutta ei sellaista toivoa ole.

Maa oli meidän äitimme mutta löimme sen rikki kuin posliinikupin.

Emme rakastaneet tarpeeksi edes itseämme.

----



SusuPetal kirjoitushaaste. Yllä olevasta kuvasta 100 sanan kirjoitus. Kuva on Susupetalin kuva.

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Cara16. helmikuuta 2025 klo 10.00

    Kaunis runo, vaikka toivoa puuttuukin. Sitä niin tarvittaisiin.

    VastaaPoista
  2. Mummoparka16. helmikuuta 2025 klo 10.29

    Kiitos Cara. Toivoa on kyllä, aina. Se on joskus vissiin vähän hankalaa havaita vaan..

    VastaaPoista
  3. AilaKaarina16. helmikuuta 2025 klo 13.08

    Vaikka onkin surullinen runo surullisesta ajastamme, se on hieno! Itse aion pysyä ikuisena optimistina. Ja haluan uskoa ihmiskuntaan. Ympäri maailmaa ihmiset osoittavat nyt mieltään. Siinä on se toivo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummoparka23. helmikuuta 2025 klo 0.39

      Parempi olla vähän optimismiin kallellaan. Muuten ei jaksa.

      Poista
  4. aimarii16. helmikuuta 2025 klo 22.18

    Maailman tilannetta ruotiva kaunis runosi tiivistyy eka lauseeseen - Olisipa kerrankin maailmassa rauha. Toiveita parempaan täytyy jaksaa pitää yllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummoparka23. helmikuuta 2025 klo 0.43

      Olisipa. Usko ihmiskuntaan rapissut viime aikoina oikein urakalla. Onneksi kohta tulee se meteoriitti niin loppuu kiikkuminen :-)

      Poista
  5. SusuPetal17. helmikuuta 2025 klo 2.04

    Niinpä, olisipa kerrankin maailmassa rauha. Ikiaikainen toive. Mutta eipä sitä voi muuta kuin pitää tuosta toiveesta kiinni.
    Kaunis runo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummoparka23. helmikuuta 2025 klo 0.49

      Toivossa on hyvä elää sano lapamato :-) Kiitos Susu

      Poista
  6. pasanen17. helmikuuta 2025 klo 11.25

    Sen enemmän ja vähemmän mustan sielun kanssa näitä maailman asioita on yritettävä ratkoa; jos edes mustin osa siitä jäisi oven taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummoparka23. helmikuuta 2025 klo 0.50

      Jepulis. Pieni valonkajastus on hyvä olla. Mutta on kyllä maailman ihmiset sekaisin monella eri tavalla ja tasolla..

      Poista
  7. sini18. helmikuuta 2025 klo 3.06

    Voi niinpä. Runosi on kuin harras huokaus. Olisipa.....🥹🥹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummoparka23. helmikuuta 2025 klo 0.59

      Elämä on semmoista nykyään. Huokailua. Hengityksen huurua kylmään ikkunaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos jos jätät kommentin. Pyrin vastaamaan aina ja jätän jälkiä myös omaan blogiisi kunhan keinumiselta ja kiikkumiselta ehdin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oil on canvas

  Varpusten lukumäärä on romahtanut, sanoi Naapurin ukko. Ei täällä pihamaalla tapaa enää kuin harakoita, se jatkoi ja otti leveämmän haara-asennon ja paremman otteen siveltimestään jolla se sitten laveerasi taivasta. Taulun etualalle se oli luonnostellut varpusen henkitoreisiin ja taivaalle putoavat kyyneleet. Naapurin ukko kuivasi silmäkulmansa kämmenen syrjään ja nyyhkäisi, että vain vahvimmat selviävät. Että varpunen on liian heikko kilpailija tässä elämänmuotojen ja yhteiskuntien armottomassa taistelussa.  Harakat alkoivat nauraa omenapuun oksalla. Ne keinuttelivat ja keikuttelivat kehoaan ja pyrstöään niin kuin harakoilla on tapana.  Onpa sentään harakoita, tuumasi Naapurin ukko, veti viimeiset siveltimen vedot ja signeerasi taulun sen oikeaan alakulmaan.
15 kommenttia
Lue lisää

Marseljeesi

Musta tuntuu, että runous on kuin kynttilä. Mieti nyt.  Joku sytyttää kynttilän ja sen liekki alkaa lepattaa.  Just niin kuin runotkin parhaimmillaan alkavat lepattaa sydänalassa, kynttilän liekki lepattaa kynttilässä, sen sydämessä.  Runot lämmittävät ja lohduttavat.  Niissä on kaikki tunteet ja ne voivat olla vaarallisiakin niin kuin liekit päästessään irti kynttilästä tai niiden tarttuessa vieressä oleviin, liekkiä odottaviin kynttilöihin, jotka voivat muuttaa maailmaa tai tuhota sen.  Niin kuin joku vallankumous. Kansojen ylle voi nousta kaikkia yhdistävä laulu. Mutta mitäs jos sataa vettä tai ei vaan ole stidejä? No silloin ei tuli pala mutta joku voi silti kirjoittaa runon joka sytyttää. --
16 kommenttia
Lue lisää

Yllätti

Näköjään tässä kävi nyt näin. Ei tässä mitään suurempaa hätää ole. Aika hirveää kyllä ja tuntuu pahalta.  Mutta otetaan rauhallisesti.  Jalat liikkuvat, kädet liikkuu. Kukaan ei ole kuollut eikä mitään hajonnut. Sydän takoo rintaan kyllä ja henki on loppua mutta ei suurempia. Ei voi mitään. Elämä heittelee, ajatteli Virtanen ja pyöritteli päätään, joka olikin kuin pyörremyrskyn jäljiltä.  Molemmat hiukset sojottivat kaikkiin ilmansuuntiin.  Virtanen vaihtoi jalkaansa, jonka seurauksena ylävartalon paino alkoi siirtyä lanteen toiselle lonkalle. Sekin jo helpotti. Virtanen katsoi kaukaisuuteen, joka sijaitsi jossain Prisman parkkipaikan ja taivaalta roikkuvien pilvien välimaastossa. Sori, Virtanen sanoi puhelimeen. Olen nyt vähän pahassa paikassa. Kirjoitushaaste, jota ylläpitää Susupetal. Tällä kerralla aiheena oli tasan sadan sanan teksti jonka alku on ”näköjään tässä kävi nyt näin”.
11 kommenttia
Lue lisää