Siirry pääsisältöön

Rita Hayworth

 

 

Olisipa kerrankin maailmassa rauha.

Liikkumaton tila.

Still-kuva.

Joku, joka maalaisi maailmankuvan kauniimmaksi ja rakastavammaksi.

Voisi jättää tämän kaiken vain taputtamalla kätensä yhteen ja astumalla maisemaan

kuin tauluun.

Kaikki mikä tapahtuu, on totta. Ei pahaa unta ole olemassakaan.

Olisipa toivoa päästä pakoon.

Vain yksi ihmeellinen kuva jolla olisi ihmeellinen vetovoima.

Olisipa joku, joka viekoittelisi meidät oikealle tielle.

Paljastaisi olkapäänsä mutta kutsuisi viisaudellaan, että tule ihmiskunta.

Tätä tietä.

Tänne, olkaa hyvät.

Jättäkää musta sielunne oven ulkopuolelle, ette tarvitse sellaista enää.

Mutta ei sellaista toivoa ole.

Maa oli meidän äitimme mutta löimme sen rikki kuin posliinikupin.

Emme rakastaneet tarpeeksi edes itseämme.

----



SusuPetal kirjoitushaaste. Yllä olevasta kuvasta 100 sanan kirjoitus. Kuva on Susupetalin kuva.

Kommentit

  1. Kaunis runo, vaikka toivoa puuttuukin. Sitä niin tarvittaisiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Cara. Toivoa on kyllä, aina. Se on joskus vissiin vähän hankalaa havaita vaan..

    VastaaPoista
  3. Vaikka onkin surullinen runo surullisesta ajastamme, se on hieno! Itse aion pysyä ikuisena optimistina. Ja haluan uskoa ihmiskuntaan. Ympäri maailmaa ihmiset osoittavat nyt mieltään. Siinä on se toivo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi olla vähän optimismiin kallellaan. Muuten ei jaksa.

      Poista
  4. Maailman tilannetta ruotiva kaunis runosi tiivistyy eka lauseeseen - Olisipa kerrankin maailmassa rauha. Toiveita parempaan täytyy jaksaa pitää yllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa. Usko ihmiskuntaan rapissut viime aikoina oikein urakalla. Onneksi kohta tulee se meteoriitti niin loppuu kiikkuminen :-)

      Poista
  5. Niinpä, olisipa kerrankin maailmassa rauha. Ikiaikainen toive. Mutta eipä sitä voi muuta kuin pitää tuosta toiveesta kiinni.
    Kaunis runo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivossa on hyvä elää sano lapamato :-) Kiitos Susu

      Poista
  6. Sen enemmän ja vähemmän mustan sielun kanssa näitä maailman asioita on yritettävä ratkoa; jos edes mustin osa siitä jäisi oven taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepulis. Pieni valonkajastus on hyvä olla. Mutta on kyllä maailman ihmiset sekaisin monella eri tavalla ja tasolla..

      Poista
  7. Voi niinpä. Runosi on kuin harras huokaus. Olisipa.....🥹🥹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on semmoista nykyään. Huokailua. Hengityksen huurua kylmään ikkunaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos jos jätät kommentin. Pyrin vastaamaan aina ja jätän jälkiä myös omaan blogiisi kunhan keinumiselta ja kiikkumiselta ehdin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SILMÄPELIÄ

  Virtanen ei saanut naisesta silmiään irti. Sinne, minne nainen kulki, sinne menivät myös Virtasen silmät. Molemmat. Ne olivat painautuneet naiseen niin, että vaikka Virtanen ravisti päätään puolelta toiselle, silmät eivät liikahtaneetkaan.   Virtasen oli pakko ottaa kätensä avuksi. Hän tarttui silmiinsä molemmin käsin. Vasemmalla kädellä vasempaan silmään ja oikealla oikeaan. Hyvän otteen saatuaan Virtanen veti, mutta silmät eivät irronneet.   Kun Virtanen otti molemmilla käsillään kiinni yhdestä silmästä, alkoi silmä liikahdella ja irrota. Anteeksi, Virtanen sanoi naiselle. Tämä voi nyt vähän vihlaista. Sitten Virtanen repäisi silmänsä irti naisen iholta. Nainen kirkaisi. Virtanen hymyili ja sanoi olevansa Virtanen. Vappu, vastasi nainen hämmentyneenä. --- Susupetalin ylläpitämän Krapu-kirjoitushaasteen vastaus 27.4. Haastesana : Vappu. 100 sanaa miten vaan.

Yllätti

Näköjään tässä kävi nyt näin. Ei tässä mitään suurempaa hätää ole. Aika hirveää kyllä ja tuntuu pahalta.  Mutta otetaan rauhallisesti.  Jalat liikkuvat, kädet liikkuu. Kukaan ei ole kuollut eikä mitään hajonnut. Sydän takoo rintaan kyllä ja henki on loppua mutta ei suurempia. Ei voi mitään. Elämä heittelee, ajatteli Virtanen ja pyöritteli päätään, joka olikin kuin pyörremyrskyn jäljiltä.  Molemmat hiukset sojottivat kaikkiin ilmansuuntiin.  Virtanen vaihtoi jalkaansa, jonka seurauksena ylävartalon paino alkoi siirtyä lanteen toiselle lonkalle. Sekin jo helpotti. Virtanen katsoi kaukaisuuteen, joka sijaitsi jossain Prisman parkkipaikan ja taivaalta roikkuvien pilvien välimaastossa. Sori, Virtanen sanoi puhelimeen. Olen nyt vähän pahassa paikassa. Kirjoitushaaste, jota ylläpitää Susupetal. Tällä kerralla aiheena oli tasan sadan sanan teksti jonka alku on ”näköjään tässä kävi nyt näin”.

KIIRETTÄ PITÄÄ

Maantie kulki kaupungin laitamilta kohti etelää. Ei mutkia matkassa. Se oli asvaltoitu 1960-luvulla ja kaipasi korjausta mutta vähäisen liikenteen vuoksi sitä ei koskaan korjattu.  Siinä se silti oli ja sitä pitkin pystyi kulkemaan. Sen pinta oli halkeillut ja muistutti rapeaksi paistetun ruislimpun pintaa. Syvistä railoista pisti esiin vaaleampaa hiekkaa ja soraa. Tien laitaan oli kuivunut sammakko, jonka pinnalla ahersi kaksi muurahaista. Koska tie oli kuin viivoittimella vedetty se näytti matkaavan kaukana edessä ja kapenevan koko ajan niin, että tie katosi pieneen mustaan pisteeseen taivaanrannassa.  Virtanen jatkoi matkaansa. Pitäisi olla kymmenen päivän kuluttua Roomassa, se mietti.  Että ehtiikö sittenkään. -- Kirjoitushaaste, 100 sanaa aiheesta Maantie. Haastetta ylläpitää Susupetal