Siirry pääsisältöön

KIIRETTÄ PITÄÄ

Maantie kulki kaupungin laitamilta kohti etelää.

Ei mutkia matkassa.

Se oli asvaltoitu 1960-luvulla ja kaipasi korjausta mutta vähäisen liikenteen vuoksi sitä ei koskaan korjattu. 

Siinä se silti oli ja sitä pitkin pystyi kulkemaan. Sen pinta oli halkeillut ja muistutti rapeaksi paistetun ruislimpun pintaa. Syvistä railoista pisti esiin vaaleampaa hiekkaa ja soraa. Tien laitaan oli kuivunut sammakko, jonka pinnalla ahersi kaksi muurahaista.

Koska tie oli kuin viivoittimella vedetty se näytti matkaavan kaukana edessä ja kapenevan koko ajan niin, että tie katosi pieneen mustaan pisteeseen taivaanrannassa. 

Virtanen jatkoi matkaansa.

Pitäisi olla kymmenen päivän kuluttua Roomassa, se mietti. 

Että ehtiikö sittenkään.




--



Kirjoitushaaste, 100 sanaa aiheesta Maantie.

Haastetta ylläpitää Susupetal


Kommentit

  1. Kaikki tiet todellakin vievät Roomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne tarinat ja huhut väittävät. Mutta menee niitä onneksi muuallekin, teitä. Vaikka kotiin, metsään tai mökille. Tai jonkun sydämeen :-)

      Poista
  2. Upeita kielikuvioita: "rapeaksi paistetun ruislimpun pinta" <3! Ja tuo "tie näytti matkaavan...", josta tulee hieno liikkeellä olon fiilis. Ja Roomaan astihan sitä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Useinhan vanhat asvalttipinnat näyttää vähän siltä.

      Poista
  3. Niinpä, kaikki tiet vievät tosiaankin Roomaan.
    Oiskohan kuivuneesta sammakosta ollut Virtaselle matkaevääksi? Olisi sitä nakerrellut tietä kulkiessaan.
    Hieno krapu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei Virtanen sitä sammakkoa edes harkinnut syödä. Se kuolis mieluummin!

      Poista
  4. ...rapeaksi paistetun ruileivän pintaa. Mikä ihana kielikuva. Minä sitten tykkään tyylistäsi kirjoittaa..✍️✍️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos. Mukava kuulla! Toivottavasti käyt jatkossakin tiirailemassa mitä Mummoparka jupisee

      Poista
  5. Pitkä on matka Virtasella, onneksi ei vaaraa eksymisestä, kun tie on suora. Kuvitat mukavasti tien näkymiä ja sen kuntoa. Tekstiäsi mukava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiva juttu. Kiitos. Joo, eilen kävelyllä mietin just tuota samaa. Oli niin pitkiä suoria reitillä että olis voinut taivaltaa silmät kiinni.

      Poista
  6. Ei ole tuollainen tie hauskaa talsittavaa, ei. Mutta jos on hyvä motiivi, niin mikäs siinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä ajatukset vaihtuu tylsälläkin pätkällä kun vaan jaksaa painaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos jos jätät kommentin. Pyrin vastaamaan aina ja jätän jälkiä myös omaan blogiisi kunhan keinumiselta ja kiikkumiselta ehdin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SILMÄPELIÄ

  Virtanen ei saanut naisesta silmiään irti. Sinne, minne nainen kulki, sinne menivät myös Virtasen silmät. Molemmat. Ne olivat painautuneet naiseen niin, että vaikka Virtanen ravisti päätään puolelta toiselle, silmät eivät liikahtaneetkaan.   Virtasen oli pakko ottaa kätensä avuksi. Hän tarttui silmiinsä molemmin käsin. Vasemmalla kädellä vasempaan silmään ja oikealla oikeaan. Hyvän otteen saatuaan Virtanen veti, mutta silmät eivät irronneet.   Kun Virtanen otti molemmilla käsillään kiinni yhdestä silmästä, alkoi silmä liikahdella ja irrota. Anteeksi, Virtanen sanoi naiselle. Tämä voi nyt vähän vihlaista. Sitten Virtanen repäisi silmänsä irti naisen iholta. Nainen kirkaisi. Virtanen hymyili ja sanoi olevansa Virtanen. Vappu, vastasi nainen hämmentyneenä. --- Susupetalin ylläpitämän Krapu-kirjoitushaasteen vastaus 27.4. Haastesana : Vappu. 100 sanaa miten vaan.

Oil on canvas

  Varpusten lukumäärä on romahtanut, sanoi Naapurin ukko. Ei täällä pihamaalla tapaa enää kuin harakoita, se jatkoi ja otti leveämmän haara-asennon ja paremman otteen siveltimestään jolla se sitten laveerasi taivasta. Taulun etualalle se oli luonnostellut varpusen henkitoreisiin ja taivaalle putoavat kyyneleet. Naapurin ukko kuivasi silmäkulmansa kämmenen syrjään ja nyyhkäisi, että vain vahvimmat selviävät. Että varpunen on liian heikko kilpailija tässä elämänmuotojen ja yhteiskuntien armottomassa taistelussa.  Harakat alkoivat nauraa omenapuun oksalla. Ne keinuttelivat ja keikuttelivat kehoaan ja pyrstöään niin kuin harakoilla on tapana.  Onpa sentään harakoita, tuumasi Naapurin ukko, veti viimeiset siveltimen vedot ja signeerasi taulun sen oikeaan alakulmaan.
  Pölynimurikauppias     Viikon sadas ovi, eikä yhtään pokaa. Mutta kukapa näitä pettymyksiä laskee, ajatteli Virtanen ja soitti ovikelloa numero 101. Ovikello kaikui porraskäytävässä mutta kukaan ei tullut avaamaan. Oven takana oli joku, Virtanen oli siitä varma. Sellaisen oppii aistimaan, kun tarpeeksi kiertää. Hengityksen läsnäolon tuntee oven läpi. Virtanen soitti kelloa uudestaan. Joku tirskui viereisessä huoneistossa. Kolmas painallus. Ei mitään. Virtanen kohensi jaloissaan olevan pölynimurin asentoa. Imurin letku kiemursi ja kolahti lattialle.   Virtanen pyyhki silmäkulmastaan kyyneleen ja poskeltaan jo sinne vyöryneet. Ruskean puvun hiha oli karheaa tweediä. Oli raskasta hengittää. Häkki, jonka Virtanen tunsi ympärillään, kiristyi.   Seuraava ovi. Se on jo perinne.         -- Krapu, kirjoitushaaste jota ylläpitää Susupetal. Tasan sadan sanan kirjoitus annetusta aiheesta. Täll...