Siirry pääsisältöön

KIIRETTÄ PITÄÄ

Maantie kulki kaupungin laitamilta kohti etelää.

Ei mutkia matkassa.

Se oli asvaltoitu 1960-luvulla ja kaipasi korjausta mutta vähäisen liikenteen vuoksi sitä ei koskaan korjattu. 

Siinä se silti oli ja sitä pitkin pystyi kulkemaan. Sen pinta oli halkeillut ja muistutti rapeaksi paistetun ruislimpun pintaa. Syvistä railoista pisti esiin vaaleampaa hiekkaa ja soraa. Tien laitaan oli kuivunut sammakko, jonka pinnalla ahersi kaksi muurahaista.

Koska tie oli kuin viivoittimella vedetty se näytti matkaavan kaukana edessä ja kapenevan koko ajan niin, että tie katosi pieneen mustaan pisteeseen taivaanrannassa. 

Virtanen jatkoi matkaansa.

Pitäisi olla kymmenen päivän kuluttua Roomassa, se mietti. 

Että ehtiikö sittenkään.




--



Kirjoitushaaste, 100 sanaa aiheesta Maantie.

Haastetta ylläpitää Susupetal


Kommentit

  1. Kaikki tiet todellakin vievät Roomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne tarinat ja huhut väittävät. Mutta menee niitä onneksi muuallekin, teitä. Vaikka kotiin, metsään tai mökille. Tai jonkun sydämeen :-)

      Poista
  2. Upeita kielikuvioita: "rapeaksi paistetun ruislimpun pinta" <3! Ja tuo "tie näytti matkaavan...", josta tulee hieno liikkeellä olon fiilis. Ja Roomaan astihan sitä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Useinhan vanhat asvalttipinnat näyttää vähän siltä.

      Poista
  3. Niinpä, kaikki tiet vievät tosiaankin Roomaan.
    Oiskohan kuivuneesta sammakosta ollut Virtaselle matkaevääksi? Olisi sitä nakerrellut tietä kulkiessaan.
    Hieno krapu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei Virtanen sitä sammakkoa edes harkinnut syödä. Se kuolis mieluummin!

      Poista
  4. ...rapeaksi paistetun ruileivän pintaa. Mikä ihana kielikuva. Minä sitten tykkään tyylistäsi kirjoittaa..✍️✍️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos. Mukava kuulla! Toivottavasti käyt jatkossakin tiirailemassa mitä Mummoparka jupisee

      Poista
  5. Pitkä on matka Virtasella, onneksi ei vaaraa eksymisestä, kun tie on suora. Kuvitat mukavasti tien näkymiä ja sen kuntoa. Tekstiäsi mukava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiva juttu. Kiitos. Joo, eilen kävelyllä mietin just tuota samaa. Oli niin pitkiä suoria reitillä että olis voinut taivaltaa silmät kiinni.

      Poista
  6. Ei ole tuollainen tie hauskaa talsittavaa, ei. Mutta jos on hyvä motiivi, niin mikäs siinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä ajatukset vaihtuu tylsälläkin pätkällä kun vaan jaksaa painaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos jos jätät kommentin. Pyrin vastaamaan aina ja jätän jälkiä myös omaan blogiisi kunhan keinumiselta ja kiikkumiselta ehdin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oil on canvas

  Varpusten lukumäärä on romahtanut, sanoi Naapurin ukko. Ei täällä pihamaalla tapaa enää kuin harakoita, se jatkoi ja otti leveämmän haara-asennon ja paremman otteen siveltimestään jolla se sitten laveerasi taivasta. Taulun etualalle se oli luonnostellut varpusen henkitoreisiin ja taivaalle putoavat kyyneleet. Naapurin ukko kuivasi silmäkulmansa kämmenen syrjään ja nyyhkäisi, että vain vahvimmat selviävät. Että varpunen on liian heikko kilpailija tässä elämänmuotojen ja yhteiskuntien armottomassa taistelussa.  Harakat alkoivat nauraa omenapuun oksalla. Ne keinuttelivat ja keikuttelivat kehoaan ja pyrstöään niin kuin harakoilla on tapana.  Onpa sentään harakoita, tuumasi Naapurin ukko, veti viimeiset siveltimen vedot ja signeerasi taulun sen oikeaan alakulmaan.

Marseljeesi

Musta tuntuu, että runous on kuin kynttilä. Mieti nyt.  Joku sytyttää kynttilän ja sen liekki alkaa lepattaa.  Just niin kuin runotkin parhaimmillaan alkavat lepattaa sydänalassa, kynttilän liekki lepattaa kynttilässä, sen sydämessä.  Runot lämmittävät ja lohduttavat.  Niissä on kaikki tunteet ja ne voivat olla vaarallisiakin niin kuin liekit päästessään irti kynttilästä tai niiden tarttuessa vieressä oleviin, liekkiä odottaviin kynttilöihin, jotka voivat muuttaa maailmaa tai tuhota sen.  Niin kuin joku vallankumous. Kansojen ylle voi nousta kaikkia yhdistävä laulu. Mutta mitäs jos sataa vettä tai ei vaan ole stidejä? No silloin ei tuli pala mutta joku voi silti kirjoittaa runon joka sytyttää. --

Yllätti

Näköjään tässä kävi nyt näin. Ei tässä mitään suurempaa hätää ole. Aika hirveää kyllä ja tuntuu pahalta.  Mutta otetaan rauhallisesti.  Jalat liikkuvat, kädet liikkuu. Kukaan ei ole kuollut eikä mitään hajonnut. Sydän takoo rintaan kyllä ja henki on loppua mutta ei suurempia. Ei voi mitään. Elämä heittelee, ajatteli Virtanen ja pyöritteli päätään, joka olikin kuin pyörremyrskyn jäljiltä.  Molemmat hiukset sojottivat kaikkiin ilmansuuntiin.  Virtanen vaihtoi jalkaansa, jonka seurauksena ylävartalon paino alkoi siirtyä lanteen toiselle lonkalle. Sekin jo helpotti. Virtanen katsoi kaukaisuuteen, joka sijaitsi jossain Prisman parkkipaikan ja taivaalta roikkuvien pilvien välimaastossa. Sori, Virtanen sanoi puhelimeen. Olen nyt vähän pahassa paikassa. Kirjoitushaaste, jota ylläpitää Susupetal. Tällä kerralla aiheena oli tasan sadan sanan teksti jonka alku on ”näköjään tässä kävi nyt näin”.